tiistai 29. maaliskuuta 2011

Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset kyllä sen ymmärrän..

D'Annunzio. Kohta alan ajatella d'annunziomaisesti. Pitäs tosin ensin löytää joku saavuttamaton rakkauden kohde. Nään unia jo italiaks.

proffatäti tarinoi D'Annunziosta
Mukavaa kun hieman eilisen viinin hidastuttamat aivot voi upottaa D'Annunzion Piaceren maailmaan kirjaston nojatuoliin lösähtäneenä. Jotenkin kirjallisuuden kurssi on aika kokonaisvaltainen. Aamun luennon jälkeen siirryin suoraan kirjastoon lukemaan D'Annunziota. Ensin kuunneltuani proffatädin höpinöitä D'Annunzion tavasta kuvata maailmaa ja todellisuutta ja ihmismieltä. Proffatäti on aika viihdyttävä. Tulee joka aamu vaan entistä väsyneemmän näkösenä luennolle, ihan ku ois juonu viiniä myöhään yöhön, ja välillä keskeyttää luennon ja heittää jonkun vitsikommentin tai valittelee kun mikrofonin johto on kietoutunu itsensä ympäri ja selvittää sen ennen kun jatkaa luentoa.

D'Annunzion kirja Il Piacere on kyllä nimensä mukaisesti nautinto. Mikä on ehkä aavistuksen hämmentävää. Kun kaikki italialaiset valittelee miten D'Annunzio oli koulussa kaikkein ikävin luettava. Mutta mulle se toimii mukavasti eskapismimaisesti ihan kun joku kirja jota luen vaan huvin vuoks. Ja itseasiassa totakin luen aika pitkälti jo lähinnä siks että se on kivaa. Ja tietty plussaa on se että se on myös hyödyllistä. Vitsi ku Suomessaki vois vaan uppoutua kirjan maailmaan hyvällä omallatunnolla! Pitäsköhän alkaa opiskella kirjallisuutta.. Ehkä en kuitenkaan lähe niin pitkälle.

Ja kirjottelen tätä blogia kans aina päässäni kävellessä esim kaupungilla. Harmi ettei oo keksitty keinoa jolla tätä vois ajatusten kautta päivittää. Kun unohdan aina kaiken nerokkaan pohdinnan mitä tänne meinasin kirjottaa ennen ku pääsen koneelle.

Tänään on kaunis päivä. Aurinko paistaa. Googlesää väitti että satas. Väärässä oli ja raahasin turhaan sateenvarjoo.

Viikonlopun hyvien päivien jälkeen seuras kyllä aavistuksen huonompia päiviä. Yin yang ja tasapaino on tapa ainoo. Sunnuntaipäivä oli vielä mukava, ja kävin söpöllä pienellä marokkolaisten vintage-kirppiksellä, jossa sai makeeta minttuteetä ja leivoksen. Illalla istuin sängyssäni lueskellen korvatulppien kanssa kun sade rummutti ikkunaa ja Inco puhui itkeskellen puhelimessa siskonsa kanssa ja välillä katseli telkkaa ja lähinnä itki. Ja myös Danielalla on nyt mieshuolia ja se on maassa. Jiihaa kuinka iloinen asujaimisto!

Eilen sitten olin puhunu Anjan ja Christianin kanssa että oltas menty illalla popcafeen istumaan, mutta just kun olin lähössä ja katoin vielä fb:a totesin että Anjan kylässä oleva poikaystävä oli tullu kipeeks ja ei mennäkään kun Christiankin kuulemma on toipilas vielä jostain flunssasta. Jaahas. Tunnen oloni aavistuksen hylätyksi nyt kun Anja leikkii lähinnä sen poikkiksen kanssa. Pitäs hankkii useempien tyyppien puhelinnumeroita. Esim mun italiankurssilaisten jotka vaikutti symppiksiltä. Ei huvita jäädä kotiin kun olin jo lähössä. Vaikka Inco vaikuttaakin pirteemmältä ja ei ehkä tällä kertaa itkis koko iltaa. Mutta silti. Soitan siis Ciaránille, se on aina helppo. Se sanoo olevansa aavistuksen kiireinen jonku raportin kanssa mutta kyllä aina pikaselle lasilliselle on aikaa. Pyöräilen siis sinne. Ei es sada ja ilma on ihanan sateenraikas, ihan ku Suomessa kesäiltana.

Mutta kuinkas käykään. Ciarán mainitsee että ne on pääsiäisenä menossa Sisiliaan reissulle sen kaverien kanssa jos tahon mukaan. Damn, oisin kyllä tahtonu, mutta vanhemmat ja Päivi tulee kylään :/ Harmittavaa, kun Ciarán on taas tommonen tyyppiä organisoija, ja en ite kuitenkaan koskaan saa mentyä minnekään. Josta Ciarán tietty inttää että no mikä siinä nyt niin vaikeeta sitten on, ei se mitään tähtitiedettä oo. Senkun menee asemalle ja ottaa junan.
Niinhän sitä luulis. Toisille jotku asiat vaan on helpompia.
Ciaránin inttäessä erasmus-stressi nousee pintaan. Sukua kesä-stressille ja loma-stressille. Kun on joku aika josta kaikki sanoo että se on ihan mahtavaa ja ihanaa ja parasta aikaa ja sitten voi tehdä sitä ja tätä ja tota.. Yritän olla ajattelematta mitä kaikkea voi tehdä, siitä vaan ahdistuu. Kivempi on vaan go with the flow ja yrittää nauttia hetkestä ja tehdä sitä mikä itestä tuntuu hyvältä, eikä ottaa paineita siitä että jotkut on aktiivisia ja tekee vaikka mitä. Ja tähän erasmus-stressiin nyt yhdistyy vielä iloinen tunnelma kotona ja se että täytyy kokoajan olla jotenkin ilonen ja vahva Anna-Lisan kanssa kun 2/4 asujaimistosta on maassa. Ja kuukin on taas kiertänyt kivasti maapalloa. Viimenen pisara on viinin tuoma tunteellisuuslisä, ja Vuokko hieman hajoaa.. Hajoaminen olikin jo long overdue. Säännöllisin väliajoin täytyy vähän avata kyynelkanavat katharsisriitinomaisesti niin puhdistuu pää turhista. Mutta yleensä suosin hajoamisia yksin enkä seurassa. Seura yleensä hämmentyy. Kuten myös nyt :D No, saattuu sitä paremmissakin piireissä kai, ja saan kerättyä itteni kuitenkin seminopeesti. Lopettipahan inttämisen ainaki :D

Ciaránin palatessa raporttinsa pariin se ohjaa mut soittamaan kaverilleen Alannalle, joka kuulemma vois olla seuraa vailla nyt illalla, ja siirrynki parin kadun verran eri viinilasillisen äärelle. Mikä oli ihan voitto. Kuulen mm. jostain tyypistä joka järkkää jotain tanssijuttuja siellä EUIssa! Ja Alanna kutsuu mut niiden joihin fudispeleihin mitä niillä on leikkimielisiä sekajoukkueilla joka keskiviikko! Ehkä tässä sais vihdoin jotain urheiluu aikaseks!

Mutta seurauksena siis hitautta tänä aamuna. Synkronoin luennoitsijan väsymyksen kanssa. Mutta onneks D'Annunzio ja blogin kirjotus on täydellistä puuhaa vieläkin aavistuksen melankolisille aivoille. Onko sitä pakko olla nainen aina? Ja illaks tiedossa ois ehkä leffaa sitten Anjan, poikakaverin ja Christianin kanssa. Tai Alanna kutsu myös Bar Fiascoon kun se on siellä tänään illalla myymässä ja hengaamassa.

Ja kotona on taas äiti. Kaikki mitä oon ikinä kuullu italialaisista on kyllä osottautunu todeks. Todellista äitikansaa. Kun lapsella on paha olla niin äiti matkustaa hoivaamaan. Kyseessä siis Danielan äiti tällä kertaa taas. Löytyi täältä kun tulin kotiin. Mikäs siinä, ihan mukava äiti sillä on. Aavistuksen kovaääninen joskus. Eipä omena kauas puusta oo pudonnu ;D
Alannan kanssa myös hieman ruodittiin italialaisia eilen. Se sano että nää italialaistytöt on vähän tylsiä. Ihan kivoja nää mun kämppiksetkin ovat, mutta lähinnä vaan kotona kyllä hääräävät eivätkä missään käy. Ja viiniä voi ottaa lasilliset lauantaina ja sit pullo seisoo puolillaan pöydällä ties kuin kauan. Ja Alannan mukaan ovat sairaan omistavia poikakavereistaan. Tiedä nyt sitten siitä. Mutta kuulemma kans pojat sitten kohtelee tyttöjä kun ilmaa kunhan ovat saaneet ne loukkuun. Sitä ennen sitten kyllä kivasti kukkia ostellaan ja mitä lie. Alannan joku kaveri oli tapaillu italialaispoikaa. Joka ei sitten ollut hyväksyny oikein jätetyksi tulemista kun oli alkanu kohdella huonosti. Just.

vintagekirppis ulkoa
marokkolaista ylimakeeta mutta hyvää minttuteetä ja leivos 1,5e

2 kommenttia:

  1. Ehkä se on tuo lämmittävä aurinko, joka saa mut tänään tekemään jänniä juttuja, kuten paljastautumaan cyberavaruuden takaa Vuokon saapasmaaseikkailujen lukijaksi :) Viihdyttävää luettavaa, jatka (kirjoittamista) samaan malliin! Ja elä hetkessä, turha liikaa tulevaisuutta ressailla :)

    Taru

    VastaaPoista
  2. Joo, täällä on helppo elää hetkessä, ja lämmittävä aurinko auttaa myös siihen :)
    Jännä miten jatkuvasti vaan paljastuu lisää lukijoita! Aika hurjaa..

    VastaaPoista